Yksinäisyys: Yksin vai Yksinäinen

Yksinäisyys

Minulle yksinäisyys sanana herättää rauhallisuuden ja levon tunteita. Olla yksin, kuunnella tuulen huminaa tai sateen ropinaa, hiljaisuutta. Silloin voit kuunnella omia tunteitasi, omia ajatuksiasi, keskustella itsesi kanssa häiriöttä.

Yksinäisyydessä ihminen voi tutkailla itseään, omaa sieluaan ja sen syövereitä. Vain yksinäisyydessä on todella rauha, aika ja tila tutkia ja syventyä omiin ajatuksiin, siihen mitä elämältä haluaa ja miten sen aikoo kenties toteuttaa.

Yksinäisyys on tarpeen monille ihmisille, jotkut tarvitsevat sitä niin kuin ilmaa, jota hengittää. Ilman yksinäisyyttä he hukkaavat itsensä, eivät tiedä ketä ovat. Tällainen olen minä itse. Niin herkkä muiden tunteille ja reaktioille, että omat tunteet ja reaktiot hukkuvat alle, jos en saa hetken rauhoittua omissa oloissa. Minä en ole koskaan itselleni tylsää seuraa, koska päässäni on jatkuvasti ajatuksia, tunnen koko ajan monenlaisia erilaisia tunteita. Yhden minuutin aikana voin kelata maailmankaikkeuden mustat aukot, universumit, seuraavan päivän ohjelman ja seuraavan aterian.

Yksinäisyys on monille kuitenkin ahdistavaa, jopa pelottavaa. Jotkut pelkäävät hiljaisuutta. Jotkut pelkäävät itseään ja yksin olemista. Toki yksinäisyys pitkittyessään aiheuttaa myös surun ja kaihon tunteita: kukaan ei ole luotu täysin yksin elämään, tuskin kukaan erakkokaan oikeasti. Ihminen aina kaipaa toista ihmistä, jonkun, jonka kanssa olla ja elää. Tärkeintä on löytää sellainen, joka sinusta välittää ja josta itse välität.

Itse olen kokenut sen tuskan, miltä tuntuu, kun ei pysty elämään jossain suhteessa tuntematta ahdistusta, hallintaa, kontrollointia tai väheksyntää. Itse olen tullut siihen lopputulemaan, että yksin olo kuitenkin voittaa kaikessa yksinäisyydessään sellaisen olon, jossa olet jonkun kanssa, mutta et voi olla oma itsesi tai sinua ei arvosteta sellaisena kuin olet tai sinä et voi vapaasti hengittää.

Jos olet löytänyt jonkun, jonka kanssa jakaa tasavertaisesti elämän ilot ja surut, ole siitä onnellinen. Valitsen itse mieluummin yksinäisyyden kuin ahdistavan suhteen, koska en herkkyydessäni osaa muuta kuin olla oma itseni, ja kaikille se ei riitä tai sellaisenaan kelpaa.

Olen kummastuttanut ihmisiä herkkyydelläni Olen saanut neuvon olla välittämättä muiden tunteista niin paljon ja keskittyä enemmän omiin tunteisiini. Silloin se tuntui erittäin vaikealta ja haastavalta. Nyt koen, että voin alkaa harjoitella.

Yksinäisyys ja yksinäiseksi itsensä tunteminen ovat siis kaksi täysin eri asiaa. Jokainen on kuitenkin loppujen lopuksi yksin. Älä siis hukkaa itseäsi kenenkään vuoksi. Älä menetä itseäsi virtaavaan jokeen, älä kahlitse itseäsi vangiksi muiden, koska sinä olet lopulta ainut ihminen, jonka voit todella menettää. Älä siis menetä itseäsi.

-Vaeltaja-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *