Olla elossa

TYHJYYS JA SEN TUNTEMINEN, TÄYDELLINEN MERKITYKSETTÖMYYS

Yritin olla kaikkea, mitä maailma minulta halusi.

Yritin olla sellainen ja vähän tuollainen, joskus myös tällainen.

Jotkut kertoivat minulle, millainen olen. Joskus uskoin sen. Kaikki muut tai joku tiesi aina paremmin kuin minä itse. En voinut itse määritellä itseäni tai hallita sitä, millainen olen, kun joku sen määritteli puolestani.

En voinutkaan olla kaikkea kaikille koko ajan. En pystynytkään olemaan ja niin minä olin huono, hyljeksitty. En kelvannut enää kenellekään. Tuskin kelpasin edes itselleni, koska olinhan epäonnistunut kaikessa siihen asti.

Olin voimaton. Täysin tyhjäksi imetty. Ja mitä minulla oli, kun ei minulla ollut edes itseäni? Sekin oli minulle täysin outo tuttavuus. Mitä minä täällä teen? Minne minun pitää mennä?

Kun minulla ei ollut edes haaveita, ei tavoitteita, ei minkäänlaisia päämääriä. Minä vain olin.

Olin elossa, mutta en kumminkaan ollut. Hengitin, mutta henkitin, koska elin. Ja elin, koska hengitin. Muuta ei ollut.

Maan Matonen

Olemme kaikki energiaa, me kaikki olemme Maailmankaikkeuden osasia; liikettä, ääntä ja painovoimaa erilaisissa suhteissa, mutta yhtä kaikki.

 

Olen maan matonen; en mitään, en mistään, en milloinkaan                                                                                                                                                                                                                                                                 Olen maahan palaava, maasta tullut, samanarvoinen kuin tuulen henkäys, sadepisara kaislikon, hiekanjyvänen tiellä……                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  …Olen samanarvoinen kuin muurahainen, samaa kekoa rakennan, samanarvoinen kuin mehiläinen, samaa mettä halajan, samanarvoinen kuin lintunen, yhtä vapaa kaikesta, ei mistään, samanarvoinen kuin matonen, työnsä silläkin, mutta ei se ole mitään.                                                                                                                                                                                                                  Olen tuulenhenkäys, pakkasen puhallus, sateen solina, humina honkien, vihellys kaiun sen, sen kaiun, minkä kuulee kallioista, kuulee metsän puhinoista, tietyn äänen takaisinhuuto, se minkäarvoinen on; ei minkään                                                                                                                                                                                                                                                                                   Mutta se minkäarvoinen on, on sama kuin muillakin, sitä samaa tähtipölyä.

 

 

 

 

 

Yksinäisyys: Yksin vai Yksinäinen

Yksinäisyys

Minulle yksinäisyys sanana herättää rauhallisuuden ja levon tunteita. Olla yksin, kuunnella tuulen huminaa tai sateen ropinaa, hiljaisuutta. Silloin voit kuunnella omia tunteitasi, omia ajatuksiasi, keskustella itsesi kanssa häiriöttä.

Yksinäisyydessä ihminen voi tutkailla itseään, omaa sieluaan ja sen syövereitä. Vain yksinäisyydessä on todella rauha, aika ja tila tutkia ja syventyä omiin ajatuksiin, siihen mitä elämältä haluaa ja miten sen aikoo kenties toteuttaa.

Yksinäisyys on tarpeen monille ihmisille, jotkut tarvitsevat sitä niin kuin ilmaa, jota hengittää. Ilman yksinäisyyttä he hukkaavat itsensä, eivät tiedä ketä ovat. Tällainen olen minä itse. Niin herkkä muiden tunteille ja reaktioille, että omat tunteet ja reaktiot hukkuvat alle, jos en saa hetken rauhoittua omissa oloissa. Minä en ole koskaan itselleni tylsää seuraa, koska päässäni on jatkuvasti ajatuksia, tunnen koko ajan monenlaisia erilaisia tunteita. Yhden minuutin aikana voin kelata maailmankaikkeuden mustat aukot, universumit, seuraavan päivän ohjelman ja seuraavan aterian.

Yksinäisyys on monille kuitenkin ahdistavaa, jopa pelottavaa. Jotkut pelkäävät hiljaisuutta. Jotkut pelkäävät itseään ja yksin olemista. Toki yksinäisyys pitkittyessään aiheuttaa myös surun ja kaihon tunteita: kukaan ei ole luotu täysin yksin elämään, tuskin kukaan erakkokaan oikeasti. Ihminen aina kaipaa toista ihmistä, jonkun, jonka kanssa olla ja elää. Tärkeintä on löytää sellainen, joka sinusta välittää ja josta itse välität.

Itse olen kokenut sen tuskan, miltä tuntuu, kun ei pysty elämään jossain suhteessa tuntematta ahdistusta, hallintaa, kontrollointia tai väheksyntää. Itse olen tullut siihen lopputulemaan, että yksin olo kuitenkin voittaa kaikessa yksinäisyydessään sellaisen olon, jossa olet jonkun kanssa, mutta et voi olla oma itsesi tai sinua ei arvosteta sellaisena kuin olet tai sinä et voi vapaasti hengittää.

Jos olet löytänyt jonkun, jonka kanssa jakaa tasavertaisesti elämän ilot ja surut, ole siitä onnellinen. Valitsen itse mieluummin yksinäisyyden kuin ahdistavan suhteen, koska en herkkyydessäni osaa muuta kuin olla oma itseni, ja kaikille se ei riitä tai sellaisenaan kelpaa.

Olen kummastuttanut ihmisiä herkkyydelläni Olen saanut neuvon olla välittämättä muiden tunteista niin paljon ja keskittyä enemmän omiin tunteisiini. Silloin se tuntui erittäin vaikealta ja haastavalta. Nyt koen, että voin alkaa harjoitella.

Yksinäisyys ja yksinäiseksi itsensä tunteminen ovat siis kaksi täysin eri asiaa. Jokainen on kuitenkin loppujen lopuksi yksin. Älä siis hukkaa itseäsi kenenkään vuoksi. Älä menetä itseäsi virtaavaan jokeen, älä kahlitse itseäsi vangiksi muiden, koska sinä olet lopulta ainut ihminen, jonka voit todella menettää. Älä siis menetä itseäsi.

-Vaeltaja-